perjantai 2. joulukuuta 2011

Tikkutonttuja


Keskiviikkona teimme pienten kanssa tikkutonttuja. Ihan pienimmille autoimme lakit lähes valmiiksi asti, mutta isommilta onnistui sekin homma ihan itse.


Tuo langan kieputus tikun ympärille meinasi olla alkuun hankalaa joillekin, mutta kun sen oppi olisi lankaa mennyt joihinkin tonttuihin tosi paljon.


Itse olin keräillyt nämä kepit kuivumaan jo kauan sitten, mutta jos nyt innostut tekemään tonttuja, niin kuivavathan ne vaikka saunanlauteilla ihan muutamassa päivässä.


Vuolin naamakohdat jokaiseen tikkuun valmiiksi ja lapset saivat sitten itse valita minkä tikun ottavat. Nenän teimme pienen puuhelmen puolikkaasta.

Näitä tuli taas kuvattua melko paljon, olivat kaikki niin ihania ja erilaisia.

1 kommentti:

Kiitos käynnistä, toivottavasti ideoistani oli sinulle apua.