keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Siileilläkin on pehmonen puoli

Julkaistu Arjen ihmeellinen ihanuus-blogissa 13.9.2010

Tällaisia siilejä syntyi töissä lasten kanssa (kuvan siili oma tekemä malli). Ajatuksena oli tässä, että miksei siilitkin voi olla pehmoisia. Työtoverin idea oli laittaa siileille kaksi silmää, iso ja pieni ja se tekikin näistä aika veikeitä, ehkäpä hiukan kiroilevan siilin näköisiä. Lasten tekemistä siileistä lisään tähän kuvan keskiviikon jälkeen, kun ovat kuivuneet ja saan ne kuvattua. Siilit pääsevät sitten niiden viime viikolla tehtyjen lehtien joukkoon talvipesiä kokoilemaan.

Näissä siileissä pistelimme reunat, jotta niistä tuli sellaiset röpelöiset. Tämä työ onnistui loistavasti ihan kerhon pienimmiltäkin (meillä siis alle kolme vuotiaitakin joukossa).

Muutakin siiliaiheista tein tänään, mutta siitä saatte kuvan vasta loppu viikosta, kun se on ehtinyt posti-paten kyydillä perille määränpäähänsä. Tässä alkaneen syksyn aikana olen jotenkin kummasti mieltynyt näihin siilijuttuihin ja ovathan ne suloisia vaikkakin piikikkäitä.




Lisätty 15.9. Tässä on näitä lupaamiani kuvia lasten tekeleistä.. niin kovin suloisia ja kaikki ihan oman näköisiään. Siilit tupsahtivat sitten vielä sinne aiemmin tehtyjen lehtien joukkoon ja hyvin ovat maastoutuneet, mutta niin kai siileillä on tapana.


Lisätty 28.10. Tällaisina omiin pesiin koottuina siilit matkasivat lasten omiin koteihin aikansa kerhon seinällä roikuttuaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä, toivottavasti ideoistani oli sinulle apua.