perjantai 14. lokakuuta 2011

Tuulikello

Julkaistu Arjen ihmeellinen ihanuus-blogissa 14.6.2010




Tähän askarteluun tarvitset:
  • pienen kukkaruukun, tuo on halkaisijaltaan ehkä n. 4-5cm.
  • erivärisiä ja kokoisia puuhelmiä
  • puutikun (tuohon pikku ruukkuun riittää puolikas tulitikun mitasta)
  • kestävää lankaa n. 60-70cm (isompaan ruukkuun tietenkin enemmän)
  • halutessasi kulkusen tai kaksi

Taita lanka keskeltä kahtia. Solmi puutikun pätkä tukevasti n. 10 cm päähän langan taitoksesta. Pujota isohko puuhelmi n. 3 cm päähän puutikun alapuolelle (ja tee iso solmu helmen alle). Pujota taitoksesta jäänyt lenkki ruukun sisältä pohjareiän läpi ja kiinnitä puuhelmi tiukalla solmulla ihan ruukun pohjaan kiinni. Näin olet saanut aikaan kellon, joka soi heilutellessa.

Kellosta roikkuvat narut koristellaan vapaavalintaisella määrällä puuhelmiä ja mahdollisesti myös kulkusilla. Jätä langat pitkiksi, jotta tuuli voi niitä heilutella.


Näitä kelloja syntyi lasten käsissä reilut 20 erilaista. Kauniita jokainen tietenkin. Ja lasten ikä oli siis se 7-10v. Hienosti onnistuivat kaikki näillä ohjeilla, ainoastaan tuo meidän käyttämä naru tuotti pieniä ongelmia rispaantuessaan, kun siihen oli muutamia helmiä pujottanut. Uskoisin, että nämä onnistuvat pienemmiltäkin lapsilta hiukan avustettuna. Nuo solmut, kun täytyy saada riittävän lähelle tikkua ja helmiä.


Tämä kuvan kollaasitekniikka on yksi uusimmista suosikeistani. Siinä kun saa aikaan niin elävää pintaa helposti erisävyisillä paperin (tässä lehtien) paloilla. Kuvaa voi myös viimeistellä lehdestä leikatuilla valmiilla kuvilla. Tämän kuvan luonnostelin ja liimailin ihan tavalliselle A4 kokoiselle kopiopaperille, mutta suosittelen kuitenkin käyttämään esim. kartonkia tai muuta tukevampaa paperia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistä, toivottavasti ideoistani oli sinulle apua.